sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tallin kummalliset asiat

Käyn kaverini kanssa tallilla ratsastamassa. Se talli on yksityistalli ja se on muuten ihan normaali, mutta välillä tapahtuu outoja asioita. Esim. Ovet aukeavat itsekseen,  saattaa kuulua outoja ääniä, kuten askeleita ja kopinaa, joskus jopa puhetta josta ei saa selvää ja muuta vaikerrusta. Yhtenä päivänä, kun tulimme tallille niin jätin hanskani karsinan eteen. Sitten lähdimme hakemaan poneja tarhasta. Kun tulimme talliin hanskat olivat mystisesti kadonneet jonnekin. Etsin kaikkialta mutta en löytänyt. Lopulta hanskat löytyivät ison heinäkasan väliköstä. Tämä hanskojen katoaminen jatkui, ei pelkästään minulla, vaan  myös kaverillani. Kerran olimme maastossa erään mökin kohdalla keskellä metsässä olevaa tietä, kun joku mies lähti seuraamaan meitä. Lähdimme ravaamaan ja mies lähti juoksemaan. Vähän aikaa ravattuamme mies ei kai enään jaksanut juosta ja pysähtyi keskelle tietä tuijottamaan meitä hullu katse silmissään. Emme jääneet paikallemme vaan lähdimme pois. Tämä ei tapahtunut kuin kerran ja onneksi, koska se oli pelottavaa. Vähään aikaan ei ole kuitenkaan tapahtunut mitään niin outoa, lähinnä vaan outoja ääniä, joille ei ole löytynyt selitystä. Onko teille tapahtunut mitään samantapaista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti